Historian havinaa

Lääkäriseura Duodecim, Vuoden kulttuuripalkinto v 2014

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin kulttuuripalkinto (10 000 euroa) myönnettiin v.2014 Kainuun lääkäriyhdistys ry:n  järjestämälle Sairaan Hyvä Filmifestivaalille. Palkinto jaettiin  21.7.2014 Duodecimin, Itä-Suomen yliopiston, Itä-Savon sairaanhoitopiirin ja Savonlinnan oopperajuhlien järjestämässä Terveyttä taiteesta -kulttuuriseminaarissa Savonlinnassa.

- Sairaan Hyvä Filmifestivaali on selkeä, ihmisiä puhutteleva  kulttuuritapahtuma, joka tuo paljon hyvää paikalliseen yhteisöön. Elokuvafestivaalilla on erinomainen konsepti, jossa laadukkaan elokuvan ja asian-tuntijan johdatuksella syvennytään aiheeseen perusteellisesti. Elokuvien jälkeiset paneelikeskustelut antavat  katsojille lisäksi mahdollisuuden keskustella elokuvan herättämistä tunteista, sanoo palkinnon valitsemislautakunnan ja Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin puheenjohtaja Anne Pitkäranta.

- Haluamme palkinnolla kiinnittää huomiota siihen, että hyvällä, tarkoituksenmukaisella elokuvalla on voimaannuttava ja jopa terapeuttinen vaikutus. Palkinnon myöntäminen on lisäksi tärkeä viesti terveydenhuollon ammattilaisille: tällaisella toiminnalla on todella merkitystä terveyden edistämisen suhteen, Pitkäranta sanoo.

Vuosikokous 2015. Kuvassa vas. pj. Samuli Kemppainen, Elias Lönnrot-stipendin saajat LT Tuomas Komulainen ja LT Inari Kostensalo sekä sihteeri Paula Widgren