Kuvataidekilpailu

Kainuun Lääkäriyhdistys järjesti ensimmäisen kaikille Kainuun yläkoulujen 7. -luokkien oppilaille suunnatun kuvataidekilpailunsa vuonna 2025 osana yhdistyksen 80-vuotisjuhlavuotta. Kilpailutöiden joukosta valituista teoksista koottiin näyttely, joka pidettiin tammikuussa 2026 Kainuun keskussairaalan taidenäyttelytilassa. Yhteistyökumppaneina palkintojen ja näyttelyn mahdollistamisessa toimivat tuolloin Kainuun OP ja Kainuun kuvataiteilijat. 

Kuvataidekilpailu järjestetään tänäkin vuonna, 2026. Kilpailun aiheena on "Hyvässä hengessä".  

Tällä kertaa tavoitteena on johdattaa oppilaita pohtimaan esim., mitä yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen heille merkitsevät, mikä lievittää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksia tai mitä tarkoittaa turvallisuus, hyväksyntä ja mahdollisuus olla oma itsensä, vaikka olisikin jollain tavalla erilainen kuin joku toinen.

Pyrimme jälleen järjestämään taidenäyttelyn nuorten teosten esille tuomiseksi ja kaikkien yhteiseksi iloksi. Näyttelyjärjestelyt vielä tarkentuvat. Kainuun OP toimii tukijana aiempaan tapaan.

Kilpailuaikaa on marraskuun loppuun asti.